Kukkolanharju nature trail, Hollola
Kukkolanharju sijaitsee aivan Hämeenkosken keskustan tuntumassa, Hollolan kunnassa. Luontoreitti kiertelee harjumaisemissa ja palaa lopuksi Valkjärven rantaan, jossa voi poiketa Pessa-laavulle. Valkjärven...
Kukkolanharju sijaitsee aivan Hämeenkosken keskustan tuntumassa, Hollolan kunnassa. Luontoreitti kiertelee harjumaisemissa ja palaa lopuksi Valkjärven rantaan, jossa voi poiketa Pessa-laavulle. Valkjärven rannassa on laavun lisäksi tulipaikka, pukukoppi ja laituri. Reitin varrella on myös muutamia taukopaikkoja missä istahtaa. Korkeuseroa reitillä on noin 60 metriä, mutta laskut ja nousut ovat suurimmaksi osaksi loivia. Kukkolanharju on osa luode-kaakko -suuntaista harjujaksoa, joka päättyy Ensimmäisen Salpausselän reunamuodostumaan. Kukkolanharjun rinteet luovat hienot puitteet ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Harjualueelle on tehty niin hiihtoreittejä kuin kävelypolkujakin.

Ja
Polulla voi olla kesäisin korkeaa heinikkoa, joten reitille kannattaa valita pitkät housut ja vedenpitävät kengät.
Reitti on merkitty maastoon punaisilla maalimerkeillä (punainen apilanlehti-merkki).
Valkjärven uimarannalta lähdettäessä kuljetaan tien reunaa pitkin reitin alkuun. Tien varressa ei ole jalkakäytävää, joten liikkumisessa on syytä noudattaa varovaisuutta.
Aja Hämeenkosken keskustaan Keskustietä pitkin ja käänny vasemmalle Asikkalantielle. Käänny sen jälkeen oikealle Kaunkorventielle ja jatka matkaasi kilometrin verran. Kaunkorventieltä käänny sitten oikealle Järvikukkolantielle.
Kukkolanharjun luontoreitti Hollolan Hämeenkoskella on saavutettavissa myös julkisilla kulkuvälineillä. Tarkistathan aina ajankohtaiset bussiaikataulut osoitteesta lsl.fitai matkahuolto.fiennen lähtöä – aikatauluihin ja bussilinjoihin voi aika ajoin tulla muutoksia.
Muutama parkkipaikka Järvikukkolantien alussa. Iso parkkipaikka löytyy Valkjärven uimarannalta. Parkkipaikalta matkaa reitin alkuun kilometri.
Kukkolanharjun luontoreitin vieressä kulkee sinisellä merkitty Valkin lenkki, joka kiertää kauniin Valkjärven. Reitti on tasainen ja kulkee osittain asutuksen keskellä. Valkin lenkkiä ei ole viitoitettu maastoon.
Valkjärven uimarannan lähtöpaikalta on reitin alkuun Järvikukolantielle matkaa 1km asfalttitietä pitkin.
Beliebte Touren in der Nähe
Verpasse keine Angebote und Inspirationen für deinen nächsten Urlaub
Deine E-Mail-Adresse wurde in den Verteiler eingetragen.